Middle East Music company: Jenny Liebkind & Matti Turunen Konsertti 9.8. klo 11-12

09.08.2024

”Maailmalla myrsky pauhaa, meille toivotetaan rauhaa” (virsi 950:3).

Middle East Music Company synnyttää musiikin kautta eri kulttuurien ja uskontojen

välistä dialogia.

Kanttori-oopperalaulaja-pedagogin Matti Turusen ja musikaalilaulaja-pedagogi Jenny Liebkindin yhteinen konserttiohjelma koostuu kaikenkirjavasta juutalaisesta musiikista. Mukaan mahtuu perinteisiä hora-tanssilauluja, perinteisiä juhlien lauluja, juutalaisia klezmer- ja ladinolauluja, sekä musiikkia musikaalista Viulunsoittaja katolla, joka on Jennyn ja Matin yhteinen kiinnostuksen kohde.

Kun syksyllä 2022 Keravan ooppera esitti Viulunsoittaja katolla -musikaalia, ehdotti Matti ohjaaja Anu Hälvälle, että Jenny tulisi kertomaan juutalaisesta kulttuurista, joka kätkeytyy musikaalin käsikirjoitukseen. Jenny oli vuonna 2018 Kuopion Kaupunginteatterin tuotannossa mukana itsekin, ja jo tuolloin oli selvittänyt työryhmälle taustoja. Middle East Music Company oli tuolloin pitämässä ensimäistä kurssiaan Kuopiossa Sibelius-Akatemian ja Itä-Suomen yliopiston kirkkomusiikin opiskelijoille YK:n uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon yhteydessä. Tällöin Jenny ja Matin luotsaama ryhmä kohtasivat ennen illan musikaalin esitystä.

Jenny tuli mukaan Middle East Music Companyn toimintaan ja teki myös maisterin kirjallisen tutkimustyön musiikin siltoja rakentavasta vaikutuksesta. Matti ja Jenny ovat esiintyneet myös yhdessä tulkiten juutalaista musiikkia yksityistilaisuuksissa ja konserteissa.

Matin kiinnostus juutalaista kulttuuria kohtaan syventyi rippikoulussa Israelissa 1996. Matkan ohjelmaan sisältyi mm. vastikään haudatun Jizak Rabinin haudalla käynti. Rukous Lähi-idän rauhan puolesta vahvistui Joensuun seurakunnassa vietettyjen Israelin ystävien tilaisuuksissa, Pentti Holin vetämillä matkoilla ja Oronmyllyn Israel-päivillä. Lisäksi Matti on tutkinut Lähi-idän rauhantilanteen monitahoisuutta Kuopion hiippakunnan Pyhän maan ja Jordanian evankelis-luterilaisen kirkon kumppanuuskirkko-työryhmässä, ja Suomen kristillisen rauhanliikkeen järjestämien Loviisan rauhanfoorumeiden kautta.

Konserttimaksu 10 euroa ulkopuolisilta/ sisältyy majoittujien hintaan.