Suomi ja juutalaiskysymys 1942 -luento ja Kuoleman lista -elokuva torstai 21.8. klo 17.30

21.08.2025 – 21.08.2025

Suomi ja juutalaiskysymys -luento ja Kuoleman lista -elokuva

Kuoleman lista elokuvan tarkoituksena ja elokuvantekijöiden toiveena on, että Suomen valtionjohto ja kansa eivät jatkossakaan lähtisi antisemitismin tielle.

Elokuva on tehty käsikirjoittaja-ohjaaja-tuottaja Martti Takalon johdolla, ja sen ensi-ilta oli 13.1.2024. Elokuva käsittelee natsien valtaannousua Saksassa ja juutalaisvainojen kehittymistä holokaustiin saakka. Edelleen elokuva kertoo Suomen valtionjohdon suhtautumisesta SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmlerin esittämään suomenjuutalaisten luovutuspyyntöön vuonna 1942. Suurimman huomion elokuvassa saa juutalaispakolaisten elämä Suomessa 1938–42 ja Suomen valtionjohdon suhtautuminen heidän luovutuksiinsa syksyllä 1942.

Kuoleman lista -elokuva perustuu vahvasti historiallisiin tosiasioihin, draamalliset osuudet ovat siinä merkittävässä osassa. Historiallisten tapahtumien ohella elokuvassa tulee lyhyesti esille myös hengellinen näkökulma. Raamatusta voimme ymmärtää, että Jumala on suvereenisuudessaan valinnut Israelin maan, juutalaisen kansan ja Jerusalemin kaupungin pelastussuunnitelmaansa varten. Sen vuoksi ne ovat olleet jatkuvasti polttopisteessä, ovat sitä tänä päivänä ja jatkossakin.

Elokuvan jälkeen on mahdollisuus keskustelulle ja kysymyksille Olli Seppäsen johdolla.